Kenttäpiispa Pekka Särkiö ehdolle Mikkelin hiippakunnan piispanvaaliin

loka 6, 2022

Kenttäpiispa Pekka Särkiö on asettumassa ehdolle Mikkelin piispanvaalissa. Hänen taakseen on perusteilla valitsijayhdistys, joka kokoaa äänioikeutettuja laajasti. ”Minua on pyydetty ehdokkaaksi Mikkelin piispanvaaliin. Harkitsin vakavasti asiaa. Suostuin ehdokkaaksi saatuani tukea ja rohkaisua hiippakunnan eri alueilta. Suhtaudun vaaliin nöyrästi ja sitoudun tekemään parhaani kirkon tehtävän ja yhtenäisyyden hyväksi”, toteaa Pekka Särkiö.

Pekka Särkiö (s. 1963) on toiminut Puolustusvoimien kenttäpiispana vuodesta 2012. Sitä ennen hän on toiminut Lahdessa seurakuntapappina ja kirkkoherrana vuodesta 1989. Sen ohella hän toimi Tampereen hiippakunnan pappisasessorina, kirkolliskokousedustajana sekä Helsingin yliopistossa opettajana ja tutkijana. Särkiö on teologian tohtori (1994) ja Vanhan testamentin tutkimuksen dosentti.
Hän on Kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan puheenjohtaja. Aiemmin hän toimi 14 vuotta Suomen Pipliaseuran puheenjohtajana.
Särkiö tunnetaan kirkon keskikentän edustajana, joka on kiinnostunut laajasti eri kysymyksistä ja hänellä on vahva kirkollisen elämän tuntemus. Hänelle läheisiä asioita ovat luonto, urheilu, musiikki, historia ja Raamattu. Särkiön perheeseen kuuluu puoliso, kappalainen, teol. tri Riitta Särkiö, sekä neljä aikuista lasta.

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle 1.9.2023. Piispanvaali käydään ensi keväänä. Äänioikeutettuja vaalissa ovat hiippakunnan papit ja lehtorit sekä sama määrä maallikoita. Lisäksi äänioikeus on Mikkelin kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuuston sekä tuomiokapitulin jäsenillä. Kolmekymmentä piispanvaalissa äänioikeutettua voi perustaa valitsijayhdistyksen ja kutsua itselleen ehdokkaan.

Lisätietoja antavat:

Eskelinen Kari
kari.eskelinen@evl.fi
044 719 1213

Miika Hämäläinen
miika.hamalainen@evl.fi
044 719 1406

Kaija Jyrkkä
kaija.jyrkka@hotmail.com 
050 570 0477