Kyntt.päivä. Lk 2:22-33
Kynttilänpäivän evankeliumissa tapahtuu tärkeitä kohtaamisia. Nuori perhe astuu pienen lapsensa kanssa temppeliin. Heitä vastaan tulee vanha mies, joka ottaa yllättäen lapsen käsivarsilleen. Vanhalle Simeonille lapsi ei ollut kuka tahansa, vaan hän, Jeesus, oli maailman Vapahtaja, jota Simeon oli pitkään odottanut. Samoin me tänään Kangasniemen kirkossa kohtaamme toisiamme ja samalla Jumala haluaa kohdata meidät evankeliumissa, ehtoollisessa ja rukouksessa.
Minulla on ollut suuri ilo aloittaa tässä seurakunnassa kirkkoherran sijaisena. Teen sen nöyrällä ja avoimella mielellä. Kangasniemen seurakunnan jumalanpalvelus-elämästä kuuluu paljon hyvää. Täällä monet vapaaehtoiset ja eri-ikäiset seurakuntalaiset valmistelevat jumalanpalveluksen yhteiseksi juhlaksi. Tänäänkin me eri-ikäiset kohtaamme täällä toisemme ja tuomme Jumalalle yhdessä kiitoksemme ja kaipauksemme.
On koskettavaa olla mukana perhejuhlissa, kuten syntymäpäivillä, joissa suvun vanhempi polvi ja nuoremmat kohtaavat. Siinä rakentuu suvun ja sukupolvien yhteys. Vanhemmat ihmiset ymmärtävät, että he ovat jättämässä paikkansa vähitellen nuoremmille. Nuoremmat toivon mukaan osaavat katsoa arvostaen sitä elämäntyötä, jota isovanhempien ja vanhempien polvi on tehnyt.
Nuori ei välttämättä näe kumaraan painuneesta ja hauraasta vanhuksesta sitä vuosikymmenien takaista nuorta miestä tai naista, joka katsoo vanhasta valokuvasta kohti elinvoimaisena ja toiveikkaana. He ovat tehneet oman osansa perheen ja suvun sekä tämän maan hyväksi.
Monien toivona oli Jumalan apu niin elämässä, vaarojen keskellä kuin kuolemassa. Päivän Psalmi kehottaa: “Te voitte kertoa tuleville polville: Suuri on Jumala! Hän on Jumalamme ajasta aikaan. Hän johdattaa meitä ainiaan.” (Ps 48:11-15). Samoin Jumala johdattaa aina uusia polvia, kun käännymme etsimään Jumalan apua ja johdatusta.
Pandemia ja Ukrainan sota sekä hintojen nousu ovat jättäneet syvän jälkensä ja monien toimeentulo on tiukoilla. Tilanne vaatii meiltä tämän sukupolvelta toimintaa. Uuden kasvun ja toimeliaisuuden pitäisi kääntää kehitys taas parempaan. Kuvat piirongin päältä tuntuvat rohkaisevan meitä nuorempia: ” Me teimme sen kerran. Nyt on teidän vuoronne.”
Myös tämän päivän evankeliumiteksti puhuu perhejuhlasta. Nuori perhe on tullut temppeliin uhraamaan lapsen syntymän johdosta. Maria ja Joosef astuvat Jeesus-lapsen kanssa peremmälle. He haluavat lapsen elämälle hyvän tulevaisuuden. Usko Jumalaan on kestävä perusta lapselle. Siksi he ovat tulleet.
Myös tämän päivän nuoret perheet tuovat lapsiaan kastettavaksi. Kastamisen tapa on kuitenkin alkanut rapautua ja kastettujen lasten määrä vähenee. Monille tuntuvat riittävän nimiäiset.
Jotkut perustelevat kasteen lykkäämistä sillä, että lapsi saa itse aikanaan päättää. Me vanhemmat joudumme kuitenkin tekemään monia päätöksiä lastemme puolesta, alkaen äidinkielestä, terveydenhoidosta ja varhaiskasvatuksesta. Yhtä lailla kristillinen kasvatus perheessä on vanhempien valittavissa ja päätettävissä.
Jotkut lapset ja nuoret alkavat kuitenkin itse kaivata kastetta. He haluavat kuulua Jumalalle ja turvautua häneen. Siksi monet kastetaan myöhemmin rippikoulun tai varusmiespalveluksen yhteydessä.
Itse pidän sitä arvokkaana ja tärkeänä, että monet nykyvanhemmat edelleen tuovat lapsensa kastettaviksi. Lapsi tarvitsee pienestä pitäen yhteyttä Jeesukseen. Sillä tavoin usko voi syntyä ja vahvistua. ”Kaikki me jotka olemme Kristukseen kastettuja, olemme pukenet Kristuksen yllemme.” Näin Paavali muistuttaa meitä Galatalaiskirjeessä kasteen lahjasta, joka on yhteys Kristukseen ja hänen tuomaansa pelastukseen.
Nykyisin puhutaan lapsiperheiden köyhyydestä ja lasten osattomuudesta, mikä voi painaa itsetuntoa ja johtaa syrjäytymiseen. Osallisuus kasteen kautta seurakunnan yhteyteen ja Jumalan lasten joukkoon taas voi olla turvallisena perustuksena elämälle. Vaikka kaste ei poistakaan aineellista köyhyyttä, se tuo hengellistä rikkautta, kuulumisen Jumalan lasten joukkoon ja pelastuksen osallisuuteen.
Kaste perustuu Jeesuksen käskyyn kastaa ja opettaa ja niin tehdä hänelle aina uusia seuraajia. Jeesus puolestaan lupaa olla seuraajiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti.
Olen ollut monissa kastetilanteissa, joissa isovanhemmat ottavat kastetun lapsen vuorotellen syliin. Tässä pienessä lapsessa heidän elämänsä jatkuu tulevaan polveen. Isovanhemmat lausuvat mielessään hartaan rukouksen, että lapsi saisi kasvaa Jumalan huolenpidossa sekä varjeltua kaikelta pahalta, sairaudelta ja onnettomuuksilta.
Päivän evankeliumissa vanha Simeon temppelissä tuli Marian ja Joosefin luo ja otti Jeesus-lapsen syliinsä. Hän oli pitkään odottanut Jumalan lupaamaa Messiasta. Nyt Pyhä Henki ilmoitti hänelle, että tämä pieni lapsi viimein oli se hänen odottamansa maailman Vapahtaja. Nyt hän saisi rauhassa kuolla, koska hän oli saanut ottaa Vapahtajan syliinsä.
Siksi Simeon puhui sanat, jotka tunnetaan Simeonin kiitosvirtenä: “Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.”
Simeon sai sisimmän rauhan, jota hän oli kauan odottanut. Miten tämän ajan ihminen voi saada sisimmän rauhan, kun mielessä painavat merkityksettömyys tai oma huonous, erilaiset laiminlyönnit, pahat ajatukset, sanat ja teot? Tai kun mielessä on pelko tulevaisuudesta, sodan leviämisestä tai ilmastonuutoksen seurauksista.
Simeonille Jeesus lapsen saaminen itselleen merkitsi elämän aukeamista eteenpäin. Hän saisi rauhassa kuolla Jumalan armoon turvautuen. Meille kaste on merkinnyt jotain samaa. Kerran kasteessa meidät on liitetty Jumalan omiksi ja meille on annettu Jeesuksen sovitustyön voima pelastukseksi kaiken pahan vallasta. Tästä voi nousta sisimmän rauha kun uskomme sen itsellemme. Jumala on turvamme, kävi miten tahansa.
Hyvät ystävät. Vanha kansa sanoi: “Kevättä kynttelistä”. Pimein aika on ohitettu. Kynttilänpäivä puhuu Kristuksen evankeliumista säteilevästä valosta, joka poistaa pimeyden. Kuljemme nyt kohti valoisampia iltoja, kohti tiaisen ja mustarastaan laulua, kohti kevättä. Vaikka elämässä on murheita, on myös toivoa, sillä Jumala on turvanamme.
Tänään alkaa yhteisvastuukeräys, jonka kautta voimme omalla lahjallamme tukea apua tarvitsevia lähimmäisiä lähellä ja kaukana.
Mielessäni on kauan sitten näkemäni piirroselokuva paimenesta. Hän laidunsi lampaitaan 100 vuotta sitten ensimmäisen maailmansodan autioittamilla mailla. Metsät olivat hävinneet tykkitulessa. Paimen kuljetti mukanaan olkalaukkua, jossa hänellä oli tammen, pyökin, lehmuksen ja monien muiden puiden siemeniä. Aina sopivassa paikassa hän painoi sauvallaan maahan kuopan ja pudotti siihen siemenen. Tätä hän teki koko elämänsä ajan. Vähitellen autioille maille kasvoi sankkoja metsiä ja elämä palasi metsien mukana kuoleman kentille.
Tämän päivän kuoleman kentät ovat luonnon liikakäytön ja ihmisen ahneuden autioittamia. Nekin voivat vielä kasvaa metsää. Kun ihminen istuttaa puita ja Luoja antaa kasvun, palaa elämä autioille maille. Samalla ilmasto voi korjaantua. Paimenen esimerkki osoittaa, että jokainen voi tehdä vähän kerrassaan paljon. Päivittäisistä pienistä teoista kasvaa lopulta suuri metsä.
(alttarille) Tunnustakaa nyt uskonne yhdessä seurakunnan kanssa…
Jumala antakoon teille armonsa, niin että pysytte uskossa, jonka olette tunnustaneet, ja palvelette seurakuntaa oikein ja uskollisesti.
Hyvät luottamushenkilöt. Teidät on valittu toimimaan Kangasniemen seurakunnan parhaaksi ja sillä tavalla edistämään seurakunnan tehtävää, evankeliumin leviämistä ja lähimmäisen rakkauden toteutumista.
Jeesus sanoo: ”Ette te valinneet minua vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy.”
Siunatkoon sinua kolmiyhteinen Jumala, Isä ja poika ja PH ja pyhittäköön sinut palvelemaan Kristuksen kirkkoa tässä seurakunnassa.