”Suomessa on koettu poikkeuksellinen vuosi (2021): ensin märkä kevät ja sitten kuiva kesä. Viljasato jäi yhtä heikoksi kuin viimeksi 1970-luvulla. Samalla öljyn, lannoitteiden ja rehujen hinnat ovat nousseet enemmän kuin viljelijöiden saama hinta. Yhtälö käy aina vain raskaammaksi.
Tunnen suurta myötätuntoa viljelijöitä kohtaan. He haluavat hoitaa tilojaan ja karjaansa sekä tuottaa leipää ja voita pöytään. Onkohan kaikilla aavistusta, kuinka kireälle on tuottajan elämä vedetty nykyisen kilpailun oloissa? Leipä voi jäädä meiltä saamatta, jos viljelijöiden työ ei kannata.
Kirjoitin Maaseudun tulevaisuuteen 17 vuotta sitten otsikolla Omavaraisuuden menetys on uhka: ”Vuoteen 2020 mennessä suomalaisten tilojen määrä on arvioiden mukaan supistumassa alle puoleen nykyisestä… Samalla on kuitenkin tiedostettava se uhka, joka seuraa maatalouden omavaraisuuden lakkaamisesta omassa maassamme… [Olemmeko] jättäytymässä sen uskon varaan, että ruokaa virtaa aina jostakin?” (27.9.2004).
Nämä ajatukset ovat yhä ajankohtaisempia samalla, kun turvallisuustilanne Euroopassa heikkenee. Kriisien sattuessa ei ole takeita siitä, että juuri Suomi olisi se onnellinen maa, jonne tuodaan ulkoa huoltovarmuuden kannalta kriittiset tuotteet, riittävästi viljaa, juureksia, kasviksia, lihaa ja maitoa. Tuolloin päätin kirjoitukseni: ”Ilman omavaraista, tehokasta maataloutta leipä voi olla todella tiukassa.”