”Kun kerran armon lopputulos on, että ihminen pelastuu synneistään, eikö samaan tulokseen päästä julistamalla, ettei ole syntiä eikä kadotusta? Tämä asiassa oikaiseminen ei johda kuitenkaan hyvään, koska se sivuuttaa pahan todellisuuden, ihmisen vastuun, Kristuksen...
”Rakkaus ja laki tuntuvat ensikuulemalta olevan kaukana toisistaan. Rakkaushan merkitsee ainakin tämän ajan katsannossa vapautta ja laki taas sidottuna olemista. Nykyihmiselle suurin arvo tuntuu olevan vapaus tehdä niin kuin itseä miellyttää. Siksi erilaisia...
”Kirkon hengellinen ydin on sen rikkaus. Sitä on tuotava esille. Tämä on myös se syy, miksi ihmiset hakeutuvat kirkkoon ja haluavat pysyä sen yhteydessä. Hengellinen nälkä kasvaa samalla kun epävarmuus maailmassa lisääntyy. Kirkon rakenteiden tulee palvella sisältöä,...
”Tärkein voimavara kriiseissä on silti aina yhteisön tuki sekä keskinäinen apu ja luottamus. Vastavuoroisesti jokaisella on jotain annettavaa yhteiseksi parhaaksi. Kriiseissä ei parane ottaa uhrin vaan ennemminkin selviäjän ja yhteisön kannattelijan...
”Kohtuus on kristinuskossa tärkeä määre. Kaikkea ei ulosmitata eikä eletä kuin viimeistä päivää. Kohtuuteen kuuluvat myös luonnon kunnioitus ja kiitollisuus Luojalle hänen hyvistä lahjoistaan.”